Reilumpi huominen kaikille, ei harvoille

Eilen 1. helmikuuta vasemmistoliitto starttasi vaalikampanjansa Helsingissä!

Pidin vaalistartissa lyhyen puheenvuoron siitä, miksi olen ehdolla näissä karkeloissa.

Lyhyesti sanottuna olen ehdolla kansanedustajaksi, koska 2020-luku on ratkaiseva vuosikymmen koko ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuuden kannalta. Me joko teemme suuren siirtymän pois fossiilisista energiamuodoista kohti uusiutuvaa ja kestävää yhteiskuntaa, tai ilmastonmuutos pyyhkäisee meidän ylitsemme koko voimallaan, tuhoten maailman sellaisena kuin me sen tiedämme.

Vihreän siirtymän on tapahduttava. Avoin kysymys kuitenkin on, millainen maailmamme on fossiilikapitalismin jälkeen. Minä olen ehdolla kansanedustajaksi, koska haluan, että siirtymän jälkeen meillä on myös muilla tavoin merkittävästi nykyistä parempi yhteiskunta.

Haluan olla mukana luomassa Suomea, jossa jokaiselle on tarjolla merkityksellistä työtä, joka ei polta ihmisiä loppuun eikä turmele luontoa. Työstä saatavan palkan on riitettävä elämiseen, ja työn lisäksi elämässä on oltava aikaa elämälle itselleen: ystäville, perheelle, harrastuksille ja oppimiselle. Haluan, että koulutus on maksutonta kaikilla asteilla. Haluan, että meillä on turvallinen yhteiskunta, jossa kukaan ei jää yksin. Haluan, että ympäristölle annetaan itseisarvo ja että jokaisen ihmisen ihmisoikeuksia kunnioitetaan.

Olen ehdolla kansanedustajaksi, koska reilun siirtymän aikana ja sen jälkeen me voimme yhdessä rakentaa parempaa yhteiskuntaa. Eduskuntavaaleissa tänä keväänä voimme valita Suomelle reilumman huomisen kaikille, ei vain harvoille.

Edellinen
Edellinen

Demokratiasta, kuluttajuudesta ja kansalaisuudesta

Seuraava
Seuraava

Kukaan ei lakkoile huvikseen